Olli Korkala
Matkailen mielelläni Euroopassa, käyden läpi taidemuseoita ja gallerioita.
Pyrin soveltamaan Oscar Wilden sanomaa: ”Artist is the creator of beautiful things”. Eli esteettinen, usein värikäs, mutta ”balansoitu” ilmaisu on tavoitteenani.
Tärkeimmät taideoppini olen saanut yksityisopetuksessa lähinnä impressionistisessa ilmaisussa (Timo Jakola) sekä abstraktin taiteen kursseilla, mm. Alfa-Art taidekoulussa. Eläkkeelle jäätyäni, olen voinut keskittyä täysin taideilmaisuni kehittämiseen.
Abstrakti, usein geometrissävyinen, ilmaisu yhdessä abstraktien värikenttien käytön kanssa on tyylini.
Olen pitänyt 22 yksityisnäyttelyä vuodesta 2014 alkaen, ryhmä- ja yhteisnäyttelyitä on kertynyt n. 40. Olen Suomen Taiteilijat ry:n jäsen vuodesta 2016 alkaen, vuodesta 2017 alkaen SKjL:n, Riihimäen kuvataiteilijoiden ja Nastolan Taideyhdistyksen jäsen.
Lisäksi olen ollut taidekeskus Taarastin nuorten taitilijoiden kilpailun
v. 2021 koordinaattori sekä koordinoinut Art Taarastin Valoa Linnnaan v. 2020 ja 2021 laitosnäyttelyt entisessä Reumasairaalassa (nyk. Valolinnassa).





