Petri Halttunen
Olen syntynyt 1964 Kristiinankaupungissa. Taiteen maisteri Lapin yliopisto/Taiteiden tiedekunta 1997. Toiminut yli 20v. ajan kuvataideopettajana Savitaipaleella. Kuvien ja musiikin tekeminen ovat minulle ilmaisumuotoja, jotka esiintyvät useissa teoksissa yhdessä eri taiteen muotoina ja yhdistyvät kokonaisuudeksi.
Minua inspiroivat musiikki, mystinen luonto sekä elämän valinnat, joita jokainen tekee yritysten ja erehdysten kautta. Minulla on myös pieni kotistudio, jolla teen kaikki musiikit teoksiini. Teen pääosin akryyli- ja öljyvärimaalauksia sekä joitakin installaatioita.
Olen pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja ollut osana yhteisnäyttelyissä.





